maanantai 24. heinäkuuta 2017

Tyhjää, täyttä

Heinäkuun viimeinen viikko menossa. Tuskin keksimme kummoisia, olemme vaan kaikki kuusi samalla paikkakunnalla muutaman päivän. Viime viikolla 16-vuotias oli pari päivää Turussa pieniä serkkuja leikittämässä, 13-vuotias taas Kokkolassa futaamassa ja puoliso "kuin tuuli" käväisemässä Porissa. Me loput tyhjensimme ahkerasti työhuonetta ennen elokuun alun pintaremppaa. Ja puoliso ja 18-vuotias tekivät ajoharjoittelua aina kun mahdollista.

Elokuvia on katsottu edelleen PALJON, esim. minä katsoin ensimmäistä kertaa ikinä kulttiklassikon Trainspotting (on klassikkoasemaan syynsä) ja siihen päälle jatko-osan T2. Yhdistelmä oli hyvä, tälleen ne kannattaa katsoa. 

Ensi viikolla hajaannumme siis vielä kertaalleen: vanhimmainen on ulkomaan reissulla, 16-vuotias menee kummitädille hoitamaan lisää serkkuja ja lehmiäkin, nuorimmainen menee mummille, ja minä Lapin yliopiston töitä aloitttelemaan Rovaniemelle. 13-vuotias hommaa jotakin ohjelmointikurssia päiväleirin muodossa, ja puolisolla on AIKAA työhuoneen remppaan.

Tätä kaikkea odotellessa.

Jotenkin ihanasti oman perheen asioihin ja tarpeisiin ja mielihaluihin käpertyviä viikkoja.

Ei kommentteja: