torstai 7. syyskuuta 2017

Opetuksien loppusuoria ja alkumetrejä

18-vuotiaan ajo-opetus alkaa olla loppusuoralla. Jonkin verran aikovat vielä tehdä kaupunkiajoa ja pimeän ajon harjoittelun - viime viikonloppuna harjoittelija päätyi liki vahingossa Turun keskustaan, eli erilaisia ympäristöjä on ainakin käyty läpi.

Itse sain viime keväänä opinto-oikeuden JAMK:n toteuttamaan ammatillisen opettajan 60op kokonaisuuteen. Opettajan virallisen pätevyyden hankkiminen on tässä pyörinyt mielessä pitkään, ja toteuttaminenkin aloitettu pari vuotta sitten kasvatustieteiden perusopintojen muodossa. Oikeus on onneksi kolmevuotinen, sillä alkava lukuvuosi menee onneksi rahoitetun tutkimustyön merkeissä. Päätin kuitenkin aloittaa aloittavan ryhmän mukana, ja roikkua mukana vähintään lähiopetuspäivissä tämän ensimmäisenkin vuoden.

Kaksi edellistä päivää meni siis opintoinnostuksen herättelyssä ja 24:ään eri taustaiseen ihmiseen tutustuessa. Oli hauskaa. Ehdottomasti oli hyvä ajatus tehdä pätevöityminen juurikin JAMK:n kautta (verrattuna yliopistoon). Ihmisten taustat olivat monipuoliset, teologiasta ja luonnontieteistä suun terveyteen, sosiaalityöhön ja kuvataiteisiin. Puolustusvoimia ja muusikoita unohtamatta. Päivien aikana oli tarkoitus muodostaa noin viiden hengen opintopiirejä (tai antaa piirien muodostua itsestään, mikä tapahtuikin). Meidän piirissämme on yksi luonnontieteilijä, yksi taiteilija, yksi puukäsityöihminen, yksi armeijan liikuntafysiologi ja yksi tekniikan ihminen. Ei tule ainakaan yksisilmäistä mietintää.

Käytännössä en juuri varaa aikaa tuolle opiskelulle ennen kuin keväällä hiukan. Ensi lukuvuosi saattaa sitten mennäkin koulufysiikan kertaamisen merkeissä.

Ei kommentteja: